Teemat - RAUTAHOLVI YHTEISKUNTAUUDISTUS - INVESTOINNIT

Käyttöoikeus: julkinen

Investoinnit
IHMISTEN OSAAMINEN JA AIKA, OLEMASSA OLEVAT TAVARAT JA RAKENNUKSET SEKÄ OSALLISTUMISTULO AIKAPANKIN AVULLA
Takaisin


MITÄ
Ihmisten osaaminen ja aika
Yhteiskunnan hyvinvoinnin perusta on ihmisissä ja heidän osaamisessaan. Suuret työttömyysluvut kertovat että nykyinen yhteiskunta- ja rahajärjestelmä on kykenemätön mahdollistamaan kaikkien kansalaisten työllistymisen.


MIKSI
Yhteiskunnan tulisi mahdollistaa jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden hyödyntää omaa osaamistaan mielekkään elämän peruspilarina.


MITEN
Rautaholvin aikapankin avulla voidaan merkittävästi lisätä yhteiskunnallisesti hyödyllisten töiden määrää ja antaa ihmisille mahdollisuus käyttää osaamistaan.


MITÄ
Olemassa olevat tavarat ja rakennukset
Meillä on valtava määrä olemassa olevia tavaroita, rakennuksia ja muita aineellisia resursseja.


MIKSI
Mikäli hyödyntäisimme olemassa olevat resurssit täysimääräisesti, voisimme vähentää merkittävästi kaikkea uustuotantoa ja samalla jätemääriä, jotka aiheutuvat vanhojen tavaroiden yms. pois heittämisestä. Tällöin tarpeemme tehdä työtä vähentyisi huomattavasti.


MITEN
Tavaroiden, kuljetusvälineiden, rakennusten yms. yhteiskäyttö Rautaholvin verkkokauppa/tori palvelun avulla.


MITÄ
Osallistumistulo aikapankin avulla
Osallistumistulo olisi valtion antama peruspalkka, jota varten ihmisen tulisi tehdä yhteiskunnallisesti hyödyllistä työtä.


MIKSI
Suuret työttömyysluvut kertovat että nykyinen yhteiskunta- ja rahajärjestelmä on kykenemätön mahdollistamaan kaikkien kansalaisten työllistymisen. Osallistumistulon avulla voidaan toteuttaa yhteiskunnan paljon henkilötyötä tarvitsevien palveluiden toteuttaminen kohtuullisilla kustannuksilla.


MITEN
Osallistumistulon avulla mahdollistetaan perustoimeentulo ja aikapankin avulla yhteiskunnallisesti hyödyllisten tehtävien toteutusseuranta.



Powered byToiminnanohjaus ERP